Hariset: Orivesi riittää tauluiksi

Orivesi riittää tauluiksi

Haristen kotipiha Oriveden rannassa saa mielen rauhoittumaan. Päivittäin vaihtuva järvimaisema avautuu talon jokaisesta ikkunasta hiukan erilaisena.– Ei meillä tarvitse tauluja, tuumaa Marjukka.

Kesämökki haluttiin aikoinaan rakentaa kotimaisemiin Rääkkylään.

Pyssysalon Samppaanniemessä ollaankin Marjukan ja Ollin lapsuuskotien puolivälissä. Olli on lähtöisin Pötsönlahdesta ja Marjukka Varpasalosta, joka näkyy ikkunaan Samppaanselän toisella puolella.

Vuonna 1980 valmistunut mökki seisoo ryhdikkäästi rannan tuntumassa. Nykyään se palvelee saunamökkinä, sillä vuonna 2012 viereen nousi nykyinen talo mukavuuksineen.

– Alkuun ajateltiin, että nukutaan kesät vanhassa mökissä, mutta posliinipönttö ja muut mukavuudet vetävät kyllä puoleensa, Marjukka naurahtaa. – Tätä taloa suunniteltiin pitkään veljeni kanssa. Haluttiin saada vesistö mahdollisimman hyvin näkyviin joka suunnasta, Olli kertoo.

Vuodenaikojen vaihtelut näkyvät vesistön äärellä korostuneesti. Äskettäin oli jo hitunen lunta ja järven pinta kirkkaan jääkannen peitossa, kun taas jutuntekohetkellä maisema peittyy tasaiseen harmauteen. Kalastusta harrastavalle pariskunnalle luonnon tarkkailu käy luontevasti.

– En muista, että vesi olisi koskaan aiemmin ollut näin matalalla, Olli tuumaa.

Joensuusta Rääkkylään kokoaikaisiksi asukkaiksi muuttaneiden Haristen pihaan ei juuri valoja näy. Lähin naapuri asuu noin kilometrin päässä. Kesäaikaan mökkinaapureita on toki enemmän.

– Meillä on kesämökki tuossa pihan toisella laidalla, Marjukka hymyilee. Toden totta, muutaman sadan metrin päässä näkyy vierekkäin kaksi mökkiä. Ne ostettiin naapurilta maakauppojen yhteydessä.

Majoitustiloja tontilla riittää lähisuvulle hyvin. Joensuussa asuvan tyttären nelihenkisen perheen lisäksi vierailulle saadaan usein myös Helsinkiin muuttaneen pojan kolmihenkinen perhe. Omien lasten lisäksi 2,5-vuotias pojantytär sekä 5- ja 7-vuotiaat tyttärenpojat ovat Harisille kultaakin kalliimmat.

– Onneksi on tiiviit välit lasten ja lastenlasten kanssa. He viihtyvät täällä hyvin ja pitävät mielen virkeänä. Pienimmän kanssa yhteydenpidossa auttaa tekniikka ja videopuhelut, pariskunta hymyilee. – On mukavaa, kun lapset saapuvat tänne. Ja yhä edelleen lapsien nuoruuden kavereita kokoontuu tänne aina juhannuksena. Muualla ei kuulemma voi oikein juhannusta viettääkään, Marjukka iloitsee.

Olli on ollut eläkkeellä 2,5 vuotta, Marjukalla eläkepäivät siintävät vajaan vuoden päässä. Tällä hetkellä työ on keikkatyötä sairaanhoitajana leikkaussalissa.

Marjukka lähti 16-vuotiaana Joensuuhun lukioon. Nuorempi veli jatkoi kotitilaa, joka toimii nykyään metsätilana. Lukion jälkeen Marjukan tie vei sairaanhoitajakouluun. Ensimmäinen työpaikka oli kotimaisemissa Rääkkylän kotisairaanhoidossa vuonna 1979. – Kun lapset olivat pieniä, työskentelin vähän aikaa myös ensiavussa ja teholla, mutta työurani olen tehnyt leikkaussalissa.

Olli suunnitteli ammattikoulun ja armeijan jälkeen pitävänsä lomaa, mutta päätyikin lähes suoraa tietä huoltajaksi Joensuun keskussairaalan lääkintälaitehuoltoon. Lisäopintojen ja työkokemuksen jälkeen hän yleni lääkintälaitehuoltopäälliköksi. – Siihen työhön liittyi kaikenlaista hankinnoista kunnossapitoon, ja viime vuosina myös henkilöstöhallintoon. Välillä oli haastavaa, työnkuva muuttui paljon vuosien aikana.

Vaikka Olli on jo eläkkeellä, tekee hän edelleen yksittäisiä huoltotöitä ja muita tarvittavia työkeikkoja. Hommaa riittää myös parin kerrostaloyhtiön hallituksessa ja vuokraisäntänä. – Meillä on Joensuussa kaksi kerrostaloasuntoa, joissa on vuokralaiset. Hukanhaudalla oli omakotitalo, jonka tytär osti perheelleen kodiksi, Olli kertoo.

Hissitalossa sijaitseva asunto on ajateltu tulevaisuutta varten omaksi asunnoksi. Mutta sitä ennen pariskunnalla on vielä paljon muita suunnitelmia. – On tässä ollut ajatuksissa viettää talvet lämpimässä ulkomailla jossain vaiheessa, mutta katsellaan nyt vielä.

Hariset eivät ole pelänneet tehdä isojakaan päätöksiä tunteella. Vuonna 2002 Olli ja Marjukka muuttivat vuodeksi Keski-Eurooppaan poikansa Teemun kanssa. – Tytär oli Kanadassa vaihto-oppilaana ja poikakin innostui ulkomaanvaihdosta. Päätimme sitten lähteä isommalla kokoonpanolla, Marjukka muistelee. Olli jäi vuodeksi vuorotteluvapaalle ja Marjukka otti virkavapaata.

Perhe päätyi lopulta asumaan Saksaan kolmen maan rajalle siten, että Ranskaan oli matkaa kilometri ja Sveitsiin kolme. – Teemu oli vaihdossa Saksassa ja minä kävin töissä Sveitsin puolella. Se vuosi oli töiden puolesta rankka kokemus, mutta poiskaan en antaisi, Marjukka sanoo.

Keilailuliiton mestaruuksiakin voittanut ja edelleen kilpaa keilaava Olli kiersi Saksassa asuessaan Teemun kanssa yhdessä keilakilpailuja hyvällä menestyksellä. – Teemu voitti alle 18-vuotiaiden Sveitsin mestaruuden sillä reissulla. On varmaan ainoa suomalainen keilailun Sveitsin mestari, Olli naurahtaa.

Pariskunta viihtyy hyvin Rääkkylässä. Kaikki tarpeelliset palvelut löytyvät, eikä kaupunkiin ole pitkä matka. Kalastuksen lisäksi marjastus ja sienestys on tärkeää ja luonto tarjoilee parhaita antimiaan. Ongelmana on jopa ylituotanto, mutta onneksi lähipiiriä riittää.

Viime aikoina pihapiirissä on tehty puusavottaa, ja ajatukset kulkevat jo talviaikaan ja teiden linkoamiseen. Tekeminen ei maalla asuessa lopu. – Ensi kesälle on jo suunniteltu saunamökin remonttia, Olli tuumaa.

Mervi Venäläinen
Juttu julkaistu Koti-Karjalassa 4.12.2019