Paluumuuttaja Pirtta luottaa tulevaisuuteen
8.6.2019
Kiteen Suorlahdella lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Pirtta Holopainen (45) oli vuosien ajan pallotellut ajatusta muutosta pois Helsingin hektisyydestä, mutta oli vielä pitänyt mietteensä itsellään. Helmikuussa talvilomareissulla Kiteellä vuosien pohdinta yllättäen sai vauhtia.
– Olimme sisarukset perheinemme koolla vanhempiemme luona, kun isä yllättäen kysäisi, miksi en muuttaisi lasten kanssa Kiteelle. Siitä alkoikin melko nopeat käänteet. Maaliskuussa irtisanouduin työstäni ja vappuna jo lasten kanssa muutettiin, Pirtta naurahtaa. Todellisuudessa muutto ei tapahtunut kevyesti, vaikka harkinta-aikaa olikin vierähtänyt vuosia. Yli 20 vuotta Helsingissä oli kasvattanut juuret myös sinne. – Totta kai ihmisiä jää ikävä, mutta viestit ja junat kulkee. Tutut ja pitkäaikaiset työkaverit tekivät lähtemisen haikeaksi ja työpaikan puuttuminen täällä aiheutti epävarmuutta.
Pirtan mukana Kiteelle muuttivat hänen lapsensa. Toukokuun alusta uudessa koulussa aloittaneet kolmasluokkalaiset kaksoset ovat sopeutuneet hyvin. Koulu ja opetusryhmä ovat huomattavasti pienemmät kuin Helsingin Haagassa. – Lapsille Kitee on tuttu. He ovat viettäneet paljon aikaansa isovanhempien luona lomaillen. Ennen muuttoa listattiin plussat Helsingistä ja Kiteestä. Kitee voitti. Lapsille muutto tarkoittaa uudenlaisia harrastusmahdollisuuksia, uusia kavereita ja jänniä asioita.
Hektinen työelämä
Luokanopettajaksi Helsingissä kouluttautunut Pirtta ennätti opettaa yhden vuoden lapsuutensa opinahjossa, Suorlahden koulussa, ennen sen lakkauttamista. Sen jälkeen tie vei Joensuun kautta takaisin Helsinkiin ja opintosihteeriksi Haaga Instituuttiin ammattikorkeakouluun vuonna 2003. Myöhemmin työ vaihtui johdon assistentin tehtäviin Haaga-Helia ammattikorkeakouluksi yhdistyneessä oppilaitoksessa.
– Minulla oli ihana työpaikka ja työkaverit. Työnkuva muuttui vuosien aikana niin paljon, että aivan kuin olisi ollut useammankin työnantajan palveluksessa, vaikka työnantaja onkin pysynyt samana 15 vuotta, Pirtta kuvaa nykyistä, hektistä työelämää.
Työkaverit ja tuttavat yllättyivät maalle muutto -uutisesta, mutta ratkaisu sai paljon ymmärrystä. Kaupunkielämän kiireisyydestä maaseudun rauhaan muuttamisesta tuntui haaveilevan moni muukin. – Elämänlaatua tulimme Kiteelle hakemaan, sellaista arjen hidastamista.
Toki arki on arkea täälläkin, mutta toisenlaista. Täällä kaikki tuntevat toisensa ja siinäkin on puolensa. Haagassa asuimme kilometrin säteellä työstä ja koulusta. Elämänpiiri oli loppujen lopuksi aika pieni, kun kaikki palvelut olivat vieressä. Yksi syy muuttoon oli kaipaus omaan pihaan ja tilaan. Syksy ja talvi menivät kivuttomasti, mutta kevään tullen olisi kaivannut edes pientä länttiä maata ja tilaa juoda kahvikupponen ulkona, koti-ihmiseksi itsensä luonnehtiva Pirtta tuumii.
Asuminen ja eläminen selvästi edullisempaa
Iso syy muuttoon oli myös asumisen ja elämisen kalleus ruuhka-Suomessa. Helsingin hintataso on omasta pihasta ja talosta haaveilevalle Pirtalle liian korkea. Myös lasten harrastuksissa hintaero on suuri. Mistään olennaisesta ei lasten ole tarvinnut maalle muuton myötä luopua, vaikka elämä onkin muuttunut. Toistaiseksi Pirtta lapsineen asuu lapsuudenkodissaan vanhempiensa luona. Lapset ja isovanhemmat saavat nyt nauttia toistensa seurasta.
– Hyvin on sujunut, mutta kyllä minulla on haussa työpaikka ja sitä kautta oma koti. Tämä on kaksijakoinen tilanne: toisaalta työttömyyden pituus mietityttää ja toisaalta on kutkuttavan odottava olo, kun kaikki ovet ovat avoinna. Onneksi on kesä ja paljon puuhaa. Myös opettajan töiden etsimiseen tämä on hyvä vuodenaika.
Elämänmuutoksessaan Pirtta on saanut tukea lähipiirin lisäksi Ketistä. – Suvi Spoofin ja Päivi Kipinoisen kanssa on keskusteltu useaan otteeseen. Olen saanut paluumuuttajan infopaketin ja tukea työnhakuun.
Uskon, että tekevälle aina löytyy työtä. Olen jo hakenut avoimia työpaikkoja ja katselen mahdollisuuksia avoimin mielin. Monenlaiset asiat kiinnostavat. Aiemmin arjessa ei ole ollut mahdollisuutta pysähtyä rauhassa miettimään suuntaansa. Ehkä nyt on sen aika.
Mervi Venäläinen, Koti-Karjala